Hyvää Juhannusta
Hyvää ja rentouttavaa juhannusta kaikille. Pitäkäähän julupit kiinni vesillä että on jotain kuvattavaa taas ensi viikolla
Hyvää ja rentouttavaa juhannusta kaikille. Pitäkäähän julupit kiinni vesillä että on jotain kuvattavaa taas ensi viikolla
Alkukesän suurin yksittäinen urakka alkaa olla voiton puolella. Lisäilin galleriaan reilut 30 uutta valmistujauskuvaa tältä keväältä. Mutta jälleen, vaikka lähes kaikki koulut loppuivat tässä kesäkuun alussa, ammattiin valmistuvia kävi kuvassa noin 10% kaikista valmistujaiskuvista ja loput olivat ylioppilaita. Näin se varmasti on aina ollut, olisipa vain mielenkiintoista tietää että miksi. Tiedätkö sinä?
Kevään aikana on ahkerasti kuvattu erilaisia lapsikuvia. On yksivuotiasta, vauvakuvaa, puolivuotiaita ja vähän vanhempiakin. Katsokaa kuvat, ja sana on jälleen vapaa.
Seinäjoen seurakunta tarjoaa mahdollisuuden naimisiin menoon “kymppipäivänä” eli sunnuntaina 10.10.2010. Studio Street on luonnollisesti menossa mukana ja studio onkin avoinna hääkuvauksille koko päivän. Tervetuloa kuvaan!
Kaikki kuvaukset eivät aina mene ihan niinkuin on suunniteltu. Juuri 6v täyttänyt tyttäreni halusi itsestään kuvan synttärilahjaksi saamissaan vaatteissa, ja tarkoitus oli ottaa kuvia kauniissa kesäillassa törnävällä joen rannassa. Mutta sillä välin kun kaivoin kameravehkeitä laukustani, neiti molskahti jokeen. Kaikki vaatteet päällä tietenkin. Onneksi vahingot olivat lähinnä henkistä luokkaa, ja kuvata piti kun sellaista kerran [...]
Ota uusi asenne muotokuvaan. Kaipaatko kuvaasi jotain muuta kuin kesäkoivuun nojailua? Laitetaan rokkivaihde päälle ja otetaan kuva joka sopii tyyliisi hiukan paremmin. Kuuntelemme mielellämme millaisia ajatuksia sinulla on kuvauksen suhteen. Mikään idea ei ole liian hullu. Haasta meidät!
Studio Street palvelee sinua myös kaikissa yrityksesi kuvaustarpeissa. Käyttämiesi kuvien laatu vaikuttaa suuresti asiakkaittesi mielikuvaan yrityksestäsi. Hyvä kuva huomataan. Tule tutustumaan yrityspalveluihimme. Voit myös sopia tapaamisen studiollemme, kartoitetaan yhdessä kuvaustarpeesi.
Kävin viikonloppuna kuvaamassa Hair & Beauty Spa:n uudet upeat tilat ja sen vielä upeamman henkilökunnan. Tässä vähän maistiaisia. Ja käykää toki paikanpäälläkin tutustumassa.
Tammikuussa hakemaamme kuvaukseen ilmoittautuneiden joukosta valitsimme kuvauksiin nuoren balettitanssia harrastavan tyttösen. Kuvilla kuvitettiin teemaa “Jos olisin”, ja tässä valmiit kuvat.
Vapaapäivän kunniaksi pistin muotokuvagallerian uusiksi. Uutta ja vanhaa rippikuvaa, promokuvaa, inttipoikia ym. Käykää kurkkaamassa ja antaa palaa kommenttia jos siltä tuntuu