Kihlakuvaus ja dokumentaarinen hääkuvaus

Kihlakuvaus

kihlakuvaus miljöössä, SeinäjokiVaikka kihlakuvissa, kuten missä tahansa muissakin kuvissa pyritään taltioimaan kaikki henkilöt parhaimmillaan, korostamme kihlakuvauksissamme ennen kaikkea kuvien tunnelmaa. Kuva viestii kihlaparin toisilleen tekemästä lupauksesta ja välittömästä rakkaudesta. Silti kuva voi olla persoonallinen: esimerkiksi vauhdikas tai humoristinen.

Kihlakuvat voidaan ottaa myös parille tärkeässä paikassa tai esimerkiksi yhteisen harrastuksen parissa tai sen ympäristössä. Ulkokuvaukset ovat mahdollisia myös talvella. Kihlakuva talvimiljöössä on omalla laillaan herkkä – ja erilainen. Studio Street on luonnollisesti auttamassa miljöön valinnassa niin haluttaessa.

Ainutlaatuinen päivä ansaitsee ainutlaatuiset kuvat!

Dokumentaarinen hääkuvaus

Hääkuvauksien painopiste on siirtynyt yhä enemmän dokumentaariseen hääkuvaukseen jossa kuvaaja seuraa hääparia koko päivän ajan tallentaen kaikki pienet hetket unohtumattomiksi kuviksi. Myös potrettikuvauksissa perinteisistä jäykistä poseerauskuvista on vihdoin osattu luopua ja kuvauksissa käytetään samoja tilannekuvauksen keinoja kuin dokumentaarisessa hääkuvauksessa. Hääkuvauksiin kuuluu aina suunnittelupalaveri jossa sovitaan studiotaustat ja/tai miljööt ja keskustellaan parin persoonallisista toivomuksista kuvauksen suhteen.

dokumentaarinen hääkuvaus meikkaus dokumentaarinen hääkuvaus herkkiä hetkiä dokumentaarinen hääkuvaus Seinäjoki tunnelmakuvia dokumentaarinen hääkuvaus, vihkitilaisuuden kuvaus dokumentaarinen hääkuvaus häävalssi

Täyden Palvelun dokumentaarinen hääkuvaus -paketti

Kuvauspaketti sisältää koko hääpäivän dokumentaarisen kuvauksen potretteineen, alkaen toiveittenne mukaa vaikka aamun valmisteluista (esim. kampaaja, meikkaus…) aina illan viimeisiin hetkiin. Täyden palvelun pakettiin sisältyvät myös kaikki päivän kuvat CD:llä (pl. potretit). Juhlakuvista tulee myös maksuton salasanallinen kuvagalleria nettiin vieraiden nähtäväksi.

Laajennettu hääkuvaus -paketti

Laajennettu hääkuvauspaketti sisältää potrettikuvauksen lisäksi tilaisuuskuvauksen kirkossa. Laajennettuun kuvauspakettiin kuuluvat vihkitilaisuuden kuvat CD:llä, josta voitte tehdä paperikuvat vapaasti missä haluatte.

Hääkuvauspaketteihimme kuuluu myös yksilöllisen kiitoskortin suunnittelu.

Siirry kuvagalleriaan.

Comments are closed.