Lapsikuvaus, vauvakuvaus, raskauskuvaus

Lapsikuvauksissa korostuvat yrityksemme joustavuus ja kiireettömyys. Varaamme kuvaukseen reilusti aikaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että vauva- ja taaperoikäiset lapset jaksavat keskittyä poseeraamiseen noin puolisen tuntia. Kuvat voidaan haluttaessa ottaa lapselle tutussa ympäristössä, esimerkiksi omassa kodissa. Myös lapsikuvat voidaan ottaa ulkona, vaikka leikin lomassa.

Olemme varanneet studiollemme tilat mm. vaipanvaihdolle ja syöttämiselle. Meillä saa myös leikkiä!

Yrityksellämme on hyvä valikoima erilaisia kalusteita ja muuta rekvisiittaa, jotka soveltuvat lapsikuvaukseen. Parhaan muiston kuvasta kuitenkin saa ottamalla mukaan lapselle tärkeää rekvisiittaa, esimerkiksi uninallen tms.

Lapsen ensimmäinen vuosi -kuvauspaketti

Kuvauspakettiin kuuluu kolme eri kuvausta lapsen ensimmäisen vuoden aikana. Ensimmäinen kuvaus voidaan toteuttaa esimerkiksi ristiäisten tai nimiäisten aikaan. Toiset haluavat ensimmäisen kuvan jo muutaman päivän ikäisestä vauvasta. Ajankohta on täysin asiakkaan valittavissa. Toinen kuvaus suoritetaan useimmiten puolivuotiaana ja kolmas 1-vuotispäivän aikoihin.

Valokuvista muodostuu kaunis sarja lapsen ensimmäisen vuoden tärkeimmistä hetkistä. Lapsen ensimmäinen vuosi -kuvauspaketti on myös oivallinen vauva- tai babyshower-lahja!

Raskauskuvaus

Vauva viihtyy mahassasi noin 9 kuukautta. Muista kuvauttaa myös lapsesi ensimmäinen “majapaikka”.

Siirry kuvagalleriaan.

Kommentointi on suljettu.